tiistai 3. syyskuuta 2019

Luolahevosesta cityhevoseksi

Onnenhevoset Oy:n yritystoiminnassa toimitusjohtajan ja hevostensa toimenkuvaan kuuluu aika-ajoin pukeutuminen milloin minkäkin teeman mukaisesti. Aikaisemmin ollaan oltu muun muassa tonttuina, piruina ja yksisarvisina. Tykkään kyllä pukeutumisesta ja kaikenlaisesta hassuttelusta muutenkin, joten nämä ovat minulle ihan mieluisia työtehtäviä. Sitä en tiedä mitä hevoset näistä touhuista ajattelevat, mutta tuskinpa rooliasut niitä haittaavat, kunhan ruoka ja muu hoito tulee ajallaan. Välillä ihan ihmettelen, miten mielellään Nette aina tallusteleekin trailerin kyytiin, vaikka ei koskaan voi tietää, millaiseen tilaisuuteen matka sillä kertaa vie!

Elokuun loppupuolen lauantaina paikkakunnallamme järjestettin kaikkien aikojen ensimmäinen kivikausitapahtuma, ja meidän tehtävänä oli pukeutua aikakauden tyyliin sopivasti. Kivikausi ei teemana ole ihan kaikkein helpoin, ja aluksi aivot raksuttivat ihan tyhjää. Lopulta kaikki tarvikkeet asuun löytyivät kuitenkin omasta vaatekaapista. :) Tapahtuma järjestettiin luonnon helmassa sijaitsevassa Olkkolan kartanohotellissa, ja talutusratsastukseen kehitinkin pienen metsäseikkailuteeman.

Seikkailuradalla, huomatkaa käärme puun oksalla. :)
Talutusratsastuksen jälkeen ennätimme vielä mukaan pukukisaan, jossa valittiin vuoden luolamies ja -nainen. Kisaan lisättiin vielä ex tempore myös Vuoden luolahevosen sarja, jonka Nette tietenkin voitti, ku nei muita osallistujia ollut.  Mutta kuka ties ensi vuonna on sitten enemmänkin hevosia osallistumassa. :)

Seuraavalla viikolla tie veikin sitten täysin toiseen suuntaan, kun hurautimme kaupunkiin osallistumaan toista kertaa järjestettyyn Greenreality-karnevaaliin. Olimme viime vuonnakin mukana, ja ennalta jo tiesin, että tilaisuus on varsin haastellinen. Paikka on aivan keskellä kaupunkia, tilaisuus kestää kauan (klo 10-18) ja paikalla käy todella paljon porukkaa, muun muassa iso määrä koululuokkia. Mutta onneksi Netteen voi luottaa, ja tämänkin homman se hoiti rutiinilla. Loppuun asti ei kuitenkaan tapahtumassa oltu vaan lähdimme klo 15 aikoihin kotiin.

Netestä on tullut kyllä jo ihan täydellinen cityhevonen: pissallakin se kävi nurmikolla, kun edellisellä kerralla vielä lorotteli asfaltille!

Eväs- ja vessatauolla nurmikolla. 
Tapahtumassa pääsimme tapaamaan ensimmäistä kertaa livenä myös toisen paikkakunnan "eläinjulkkiksista", ison ja upean Ken-kukon, jota omistaja työntelee rattaissa paikasta toiseen. Aluksi Nette ja Ken vähän arastelivat toisiaan, mutta suostuivat kuitenkin yhteiskuvaan.

Kaverikuva!

perjantai 16. elokuuta 2019

Nopsa 6 vuotta

Nyt ollaan edetty synttärikuvaussarjan viimeiseen osaan eli Nopsaan, joka täytti kesäkuussa 6 vuotta. Jotenkin nämä kuvaukset vähän venähtivät virallisesta synttäripäivästä, mutta kun nyt kuitenkin saman vuoden puolella toimittiin niin kelvatkoon. :)

Pitäiskö tässä poseerata vai?
Nopsa tuli taloon puolivuotiaana varsana loppusyksyllä 2013. Olin yrittänyt koko kesän astuttaa Netteä K.M. Nopsalla. Nette jäi sinnikkästä yrittämisestä huolimatta tyhjäksi, mutta minulle oli kehittynyt pakkomielle saada haltuuni K.M. Nopsan jälkeläinen. Niinpä aloin etsiä ostettavaksi K.M. Nopsan tammavarsaa. Hevostalli.netin ilmoituksesta sellainen löytyikin, ja vieläpä emänsä puolelta avan huippusukuinen varsa huomattavan edulliseen hintaan. Ulkonäöltään varsa ei tosin ollut mitenkään erityisen hieno, vaan päin vastoin hyvinkin tavallisen oloinen. Päätin kuitenkin luottaa ulkonäön sijasta sukuun, ja niin Ruskan Nopsa muutti meille. Yllätyksenä se ei muuttanutkaan lopulta yksin, vaan yhdessä "siskonsa" Kesätaikan kanssa, joka tuli mukaan ihan vahingossa "kaupanpäällisenä". Nopsalla ja Taikalla on vain 10 päivää ikäeroa ja ne ovat olleet siis koko elämänsä yhdessä. Taika onkin Nopsalle tärkeä kaveri josta se ei mielellään olisi erossa hetkeäkään. Taika sen sijaan ei niinkään kovasti haikaile Nopsan perään, vaikka se vähäksi aikaa poistuisikin maisemista.

Ei oikein pystytä keskittymään. :)

Nopsa on kuuden vuoden iästään huolimatta edelleen hyvin leikkisä, iloinen ja varsamainen veijari. Nopsa on myös aika säikky, mutta kuitenkin samalla utelias. Säikähdettyään jotain asiaa se ei poistu takavasemmalle, vaan haluaakin hetken päästä mennä tutkimaan säikähdyksen aihetta lähempää. Joskus sen touhukkuus ärsyttää, mutta enimmäkseen vain naurattaa. Ikätoveri Taika on ollut aina paljon totisempi, ja nyt se on ollut jo pitkään ihan toisella tavalla aikuisen hevosen oloinen. Nopsa on myös kooltaan meidän aikuisista hevosista pienin. Virallista mittausta ei ole sen jälkeen tehty kun 3-vuotiaana käytiin näyttelyssä ja silloin korkeus oli 152 cm. Muutama sentti on ehkä sen jälkeen tullut vielä lisää, mutta pienehkö tamma tämä edelleen on. Saattaa olla, että puolitoistavuotias Kamu-varsakin on jo mennyt jo Nopsasta korkeudessa ohi. 

Toisaalta näitä kuvia katsoessani mietin, että ei tuo nyt kuitenkaan niin älyttömän pieni ole, ihan hevoseltahan se näyttää vieressäni, vaikka itselläni on pituutta 176 cm. Leveyttä Nopsalla myös piisaa niin, ettei se tunnu mitenkään liian pieneltä minun ratsukseni. Eikä se enää ole edes niin taviksen näköinenkään, vaan pidän varsinkin sen kaulasta ja ilmeikkäästä päästä kovasti.

Saiskos vielä korvat höröön?
Parasta Nopsassa on se, että se on aina innokkaana lähdössä lenkille! Se suorastaan suuttuu ja loukkaantuu, jos otankin lenkille jonkun muun, ja jää kärsimättömänä odottamaan omaa vuoroaan. Ajolenkillä Nopsan kanssa on kuskilla aina suu hymyssä, sillä vaikka hevonen on pieni niin askel on pitkä ja eteenpäin vievä. Nopsa onkin jo sukunsakin perusteella hevosistani lupaavin ravurin alku. Myös askellajigeenin on testissä todettu olevan ravurille parasta tyyppiä eli AA. Nopsan isä K.M. Nopsa on aina keikkunut korkealla jälkeläistilastoissa, vaikka jälkeläismäärät ovatkin pienet.  Emä Päivän Rusko puolestaan on palkittu Valio-palkinnolla jälkeläisistään, joista yksi on peräti ravikuningas ja siitosori Patrikin Muisto. Hauska sattuma on, että vuonna 2009 olin töissä Lappeenrannan kuninkuusraveissa voittajia palkitsemassa, ja silloin olin seppelöimässä juuri Patrikin Muistoa kuninkaaksi. Enpä arvannut silloin, että muutamaa vuotta myöhemmin kuninkaan pikkusisko päätyisi minun omistukseeni!

Varmasti jonkun muun valmennuksessa Nopsa olisi ollut kilpailemassa jo aikoja sitten, mutta me ollaan edetty hitaasti eikä Nopsa ole vielä osallistunut minkään lajin kilpailuihin. Mutta kyllä me sinne kilpailuihin vielä ennätetään. Hevosen juoksijan lahjoista asia tuskin jää kiinni, jos vain terveyttä riittää. Jossain vaiheessa Nopsan pitää myös ehdottomasti päästä jatkamaan hienoa sukuaan. :)

No okei!

torstai 15. elokuuta 2019

Ihanat rantakuvat

Heinäkuun lopulla, kesän kuumimman päivän iltana lähdettiin ystäväni ja Neten kanssa rannalle kameralla varustautuneina. Tavallisesti hiljaisella rannalla oli helteisen lauantaipäivän iltana tavallista enemmän porukkaa. Tuo on onneksi sellainen ranta, jonne mahtuvat niin ihmiset, koirat kuin hevosetkin sulassa sovussa. Hevosten kanssa menen aina venerantaan, mahdollisimman kauas ihmisten uimapaikasta. Muut rannalla olijat saivat varmasti ilmaista hupia iltaansa seuratessaan meidän hilpeää kuvaussessiota, kun nauraa kikattaen etsimme sopivia kuvauskulmia, ja välillä metsästimme haavin kanssa Neten kikkareita vedestä ennen kuin ne ehtivät levitä laajemmalle alueelle. Vinkkinä muillekin hevosten uittajille: haavi on ehdottomasti kätevin tapa saada jätökset pyydystettyä, jos hevonen sontii veteen.

Kuvaustilanne sujui siis hilpeissä merkeissä, vaikka kuviin halusinkin toisenlaisen tunnelman. Ollaan aikaisemmin kuvattu samalla rannalla iloisia laukkailukuvia, mutta nyt haluisin jotain herkkää ja hempeää. Ja sellaista todella sainkin, kiitos kuvaajani Jutta Hyttinen! Tässä muutama suosikkikuvani näytille.

Tästä kuvasta haluan joskus teettää taulun!

Kuva kertoo enemmän kin tuhat sanaa.

Katseet eri suuntiin, mutta silti yhdessä.

Yhdessä ikuisesti...kumpa niin voisikin olla.
Näitä kuvia ottaessa taustalla oli ajatus, että nämä ovat muistoja sitten joskus, kun Netteä ei enää ole. Onhan se kuitenkin jo 22-vuotias ja aika lailla varmaa on, että yhteisiä vuosia on takana enemmän kuin edessä. Tietysti toivon, että niitä olisi edessäkin vielä monta!

sunnuntai 21. heinäkuuta 2019

Gere 8 vuotta

Synttärikuvien sarjassa on tänään vuorossa Gere. Oikea synttäripäivä oli jo reilu kuukausi sitten, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eikö?

Gere on jälkimmäinen Neten kahdesta jälkeläisestä ja järjestyksessä kolmas oma kasvattini. Ensimmäinen oli Nette, toinen sen esikoisvarsa, jo edesmennyt Faro, ja kolmas sitten Gere, joka tänä vuonna tuli 8-vuotiaaksi. Farolla ei ollut jalostusarvoa kesäihottuman vuoksi, ja Gere onkin nyt "oman hevossukuni" ainoa potentiaalinen jatkaja. Siispä Gere saa pysytellä ainakin toistaiseksi oriina, vaikka elämä toki ruunana olisi joissain tilanteissa helpompaa. 


Aina on jotain ötököitä häiritsemässä kuvauksia!
Tällä kertaa ärsyttävät pienet kärpäset tunkivat silmiin.
Gere kasvatettiin ravurin uraa ajatellen, onhan sen äiti Nette juoksijakantakirjassa ja isä Liising puolestaan ravipuolen periyttäjien kärkikastia. Gere ei kuitenkaan ole osoittanut minkäänlaista lahjakkuutta raviurheilun suuntaan. Se liikkuu kyllä mielellään, mutta askellajina mieluisampi on laukka. Aluksi ajattelin ongelmien johtuvan Gereä nuorempana piinanneista jalkavaivoista, jotka tekivät liikkumisesta hankalaa ihan joka askellajissa. Nyt löysien takapolvien ongelma alkaa vihdoin olla takana päin, mutta kovin kummoisia vauhteja ei raviradalla sittenkään irtoa.

Oikeastaan viimeinen niitti ravihaaveisiin oli suomenhevosten geenitutkimus, johon hevoseni osallistuivat. Tutkimuksen tulokset kertoivat, että Gerelle ei ole sattunut ravihevosen geenejä vaan se on askellajigeenin osalta muotoa CC, eli täysin ratsu, samoin kuin äitinsä Nette. Tavallaan tulos toki harmitti, mutta samalla se antoi itselleni jonkinlaisen synninpäästön. Ehkä en sittenkään olekaan maailman surkein ravivalmentaja, vaan valmennuksessani ei yksinkertaisesti ole aiemmin ollut suomenhevosta, joka olisi geneettisesti ravuri. Tosin nythän minulla kyllä sellaisiakin on kaksin kappalein, Nopsa ja Taika. Niiden kohdalla saa sitten katsoa oikeasti peiliin, jos ei niistä tule edes vähän parempia juoksijoita kuin näistä ratsuista! :)

Koko komeudessaan. 
Moninaisten terveysongelmiensa takia Gere ei ole kilpaillut vielä 8 vuoden ikään mennessä muualla kuin muutamissa harjoitusraveissa, ja sielläkin peränpitäjän ominaisuudessa. Ehkä me jatkossakin jossain harjoitusraveissa käydään, mutta pääasiassa taidetaan suunnata tavoitteet ratsupuolen suuntaan. Ehkä Gerestä vielä joskus tulee matkaratsujen jalostusori? :) Taitaisi olla ihan ensimmäinen sellainen laatuaan suomenhevosissa! Matkaratsun geenit Gerellä kyllä on äitinsä puolelta, menohaluja ja kestävyyttä löytyy. Treenisykkeiden perusteella se vaikuttaisi olevansa siinä lajissa vielä äitiään ainakin pykälän verran lahjakkaampi!

Gere on hevosistani ensimmäinen ja ainoa, joka ei ole hyvä rehunkäyttäjä. Muiden hevosten kanssa on painiskeltu ainaisen ylipaino-ongelman kanssa, mutta Gere pysyy aina sutjakassa kunnossa. Nuorempana se oli suorastaan liiankin hoikka, mutta nykyisin juuri sopivan sporttinen.

Oma kasvatti jo toisessa polvessa, on se vain jotain aika hienoa,
toivottavasti kolmaskin polvi vielä joskus näkee päivänvalon!

sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

Heinähommia ja kiinalainen juhannus

Vuosi sitten kesällä tähän aikaan minun ja varmasti monen muunkin hevosihmisen fiilikset olivat todella huolestuneet. Kuivuus jatkui jatkumistaan eikä heinä kasvanut, ja heinäsato oli jäämässä ennätyssurkeaksi. Sen verran sitä kuitenkin saatiin kaavittua kasaan, ettei hevosten tarvinnut nälkää nähdä talvella. Ja kylläpä oli helpotus, kun tänä vuonna pelloilta saatiin oikein hyvä sato! Analyysejä en heinästä ole vielä saanut, mutta uskoisin sen olevan paitsi määrällisesti, myös laadullisesti edellisne vuoden heinää parempaa. Mikä siis tarkoittaisi, että sokerit olisivat alempana ja valkuaiset korkeammalla. Meidän hevosista kukaan ei ole herkkä sokerille, mutta ei se silti ole mukavaa syöttää niille heinää, jossa sokerit ovat 200...Heikko valkuaisen määrä puolestaan tarkoittaa runsaampaa lisärehujen syöttämisen tarvetta ja sitä kautta lisää kuluja muutenkin köyhälle tallinpitäjälle. Todella iso helpotus siis, että nyt heinähommat menivät näin nappiin!

Siinä sitä on, hevosihmisten vihreää kultaa, jota meidän hevoslauma
pistelee vuoden mittaan pitkälti toista tuhatta pikkupaalia.
Juhannuskin oli ja meni, ja mieleen hiipii taas kysymys että mihin tämä kesä oikein katoaa, huomenna ollaan jo heinäkuussa!? Minulla ja Netellä ei ollutkaan mikään ihan tavanomainen juhannusaatto, sillä vietimme sitä työn merkeissä. Neten työrupeama oli vähän lyhyempi, ja minun kesti iltamyöhään saakka. Saimme nimittäin kunnian esitellä suomenhevosta ryhmälle kiinalaisia, jotka viettivät juhannusta tutustuen kotikuntaamme Savitaipaleeseen. Käytiin kiinalaisten kanssa muun muassa retkeilemässä luontopolulla. Tässä pieni pätkä kävelyltä.


Toiveena on että vierailu poikii meille lisääkin kansainvälisiä hommia jatkossa, katsotaan. :)

Neten ja mun juhannusselfie. :)



sunnuntai 16. kesäkuuta 2019

Taika 6 vuotta

Synttärikuvien sarja jatkuu jälleen ja nyt ollaan jo edetty neljänteen synttärisankariin eli Taikaan.
Virallinen syntymäpäivä oli 10.6., mutta kuvat otettiin eilen.

Nämä kesäkuun kuvaukset ovat näköjään nyt haasteellisia itikoiden takia, joita on paljon ja ihan jokaiseen vuorokauden aikaan. Koko ajan hevosella joko jalka polkee tai häntä huiskii. :/ Kovin kauan emme siis Taikaa kiusanneet vaan tyydyttiin pariin edes jollain lailla siedettävään kuvaan.

Sitten jos vielä omistajakin pystyisi olemaan jotenkin siedettävä..! :D
Kuudesta hevosestani kahta eli Nipaa ja Taikaa yhdistää eräs asia: ne ovat molemmat täydellisiä vahinko-ostoksia. Taikan tarina alkoi vuonna 2013, kun olin päättänyt astuttaa Neten silloisella suosikkioriillani K.M. Nopsalla. Nette ei kuitenkaan sitkeästä koko kesän yrittämisestä huolimatta tullut kantavaksi. Olin saanut päähäni, että K.M. Nopsan jälkeläinen on saatava, joten aloin katsella varsojen myynti-ilmoituksia. Hevostalli.netin ilmoituksesta löytyikin huippusukuinen mutta hinnaltaan edullinen kesällinen tammavarsa Ruskan Nopsa, jota täytyi lähteä heti katsomaan. Samassa ilmoituksessa oli myytävänä toinenkin varsa. Paikan päällä totesin, että jos pelkän ulkonäön perusteella tekisin valinnan, niin ottaisin kyllä tämän Kesä-Toton jälkeläisen. Nopsan upea emän puolen suku kuitenkin sai minut pitäytymään alkuperäisessä suunnitelmassani ja tekemään kaupat siitä.

Kun olin syksymmällä lähdössä noutamaan ostostani, varsan kasvattaja soitti ja kysyi, haluaisinko samalla viedä mennessäni sen toisenkin varsan, kun se ei ole mennyt kaupaksi ja tallia on pakko saada tyhjemmäksi. Ei kai siinä kohtaa voinut muuta kuin vastata kyllä! Huomattavan edullisella kauppasummalla siis vein mennessäni kaksi hienoa varsaa. Eikä ole kyllä näitä ostoksiani tarvinnut yhtään katua jälkeen päin. Vieläkin on huono omatunto siitä että niin halvalla ne vein. Toivotaan, että kasvattaja vielä jonakin päivänä saa jotain takaisin kasvattajapalkintojen muodossa!

Taikan ulkonäkö on mielestäni hiukan hämäävä, sillä vaikka se näyttää työhevostyyppiseltä, paksulta muhkulta, niin luonteltaan se on hyvinkin herkkä. Varsana sen kanssa sai tehdä paljon töitä, että edes normaalit hoitotoimienpiteet kuten harjaus ja jalkojen nosto onnistuivat. Edelleen tamma jännittyy helposti varsinkin ratsastuksessa, mutta rentona ollessaan se on mitä nöyrin ja miellyttävin kaveri. Herkkyydessä on siis puolensa, sekä hyvät että huonot. Toivotaan että kun rutiinia kertyy niin tuo jännittyminen jäisi vähitellen kokonaan pois.

Onhan se aika muhku!
Taikan valmennuksen kanssa on tullut edettyä hyvin rauhalliseen tahtiin, suurimmaksi osaksi omasta laiskuudestani ja kiireisyydestäni johtuen. Hevonen on aina ollut terve lukuun ottamatta yksivuotiaana puhjennutta kesäihottumaa. Nuorempana Taika tykkäsi ravaamisen sijasta aika helposti peitsata, mutta nykyisin se etenee kärryjen kanssa enimmäkseen jo ihan oikealla askellajilla ja vauhtiakin on alkanut löytyä. Taika on askellajigeenin osalta tyyppiä AA, joka on paras mahdollinen tyyppi ravurille. Kaikki on siis mahdollista tämän tamman kanssa!

Taikan ainoa kilpailutulos toistaiseksi on viime vuodelta 1. tason matkaratsastuskisoista. Varmasti tullaan harrastamaan myös ratsujuttuja koko ajan tässä rinnalla, vaikka raveihin pääseminen onkin se ykköstavoite.

Tuo ihottuma on kyllä todella sääli, sillä muuten Taika olisi kyllä ollut ihan jalostusainesta. Sen isä Kesä-Toto on tietääkseni tällä hetkellä kaikkein harvinaissukuisin elossa oleva juoksijasuunnalle kirjattu ori. Vaikka Taikan ihottuma pysyy varsin hyvin hallinnassa loimituksella ja rasvauksella niin en kuitenkaan aio milloinkaan sitä astuttaa. Sen verran kurja vaiva tuo kutina hevoselle on että en halua ottaa riskiä sen periytymisestä varsoille.

lauantai 15. kesäkuuta 2019

Nipa Kouvolan harjoitusraveissa

Viime tiistaina vihdoin kaikki tähdet olivat kohdallaan, kun itsellä oli vapaa tiistaipäivä ja hoitajakin järjestyi mukaan, joten päästiin Nipan kanssa osallistumaan Kouvolan harjoitusraveihin! Lapset ovat kesälomalla ja kotona, mutta onneksi meidän lapset on jo niin isoja että ne voi jättää useammaksi tunniksi keskenään kotiin. Helpottaa muuten hevosharrastusta ihan huomattavasti, sanoisin! Nuo Kouvolan harkkarit ovat aina arkipäivisin klo 12, ja se on varmasti ammattivalmentajille oikein kiva aika, mutta meille harrastelijoille vähän haasteellisempi.

Nyt kuitenkin siis päästiin Kouvolaan ja oltiinkin paikalla jo ihan ensimmäisten joukossa. Ehdittiin käydä kahvillakin tallikahviossa ja valjastella sekä lämmitellä ruuna rauhassa. Tämä oli eka kerta kun ajoin ruunalla kilpakärryillä, joten varusteissa olikin hiukan säätelemistä että sain kaikki remmit sopivasti kohdilleen. Oli myös ensimmäinen kerta, kun käytin sillä sekkiä. Taisi kyllä olla niin löysällä, että käytännössä ihan sama vaikkei sitä olisi ollutkaan. 

Lämmityksen aikana radalla oli vielä hyvin hiljaista. Radan ympäristössä tosin kävi kova kuhina, sillä rata-aluetta kunnostettiin viikonlopun isoja Kymi GP-raveja varten. Myös radanhoitokalustoa oli liikkeellä, mutta niistä Nipa ei välittänyt tuon taivaallista. Onhan se jo aika paljon elämässään radalla juossut ja varmasti aika moniin juttuihin tottunut.

Lämmittelyn jälkeen riisuin Nipan vielä valjaista ja kasteltiin sitä vähän, koska keli oli lämmin. Helppoa tämä raviurheilu tähän vuodenaikaan, kun ei tarvitse raahata mukana mitään loimikasoja! Mutta jottei kaikki olisi liian täydellistä, niin ötököitä sitten riittää hevosten kiusana senkin edestä!

Olin ilmoittanut Nipan nyt ensimmäisellä kerralla maltillisesti 1.35-sarjaan. Talven aikana ollaan saatu ajeltua peruskunto ihan kivasti takaisin, mutta hiittejä on takana vasta muutamia ja nekin hyvin hiljaisia vauhdeiltaan, joten en halunnut laittaa ruunaa liian nopeasti liian koville. Tuota hitaampiin sarjoihin ei sentään kuitenkaan 15-aikaista lämppäriä kehdannut ilmoittaa. ;) Sarjassa oli lisäksemme kaksi muuta lämminveristä, ja meillä  oli numero 3. 

Lähdössä Nipa haparoi vähän ja tuntui lähtevän ravin sijasta peitsillä. Hiukan jäätiin siinä, mutta etusuoralla myös toinen edessä menneistä laukkasi, ja saimme porukan kiinni. Ajoin sisäradalle toisten perään ja päätin että ajelen siinä enkä yritäkään päästä ohi, joten sama järjestys säilyi maaliin saakka. Vauhdinjako oli vähän epätasainen, sillä alku mentiin päälle 1.40 -vauhtia, ja loppua kohti vauhti kiihtyi lähelle 1.20 -lukemia. Itse olisin näin ensimmäisellä kerralla tykännyt enemmän siitä tasaisesta 1.35-vauhdista, mutta menihän tuo noinkin. Helpostihan Nipa noita vauhteja tietysti meni, mutta oli kyllä ihan kunnolla hengästynyt ja syke oli aika korkealla vielä katoksille saavuttaessa.

Hannu sai otettua upeita kuvia!

Vauhdikas poika!

Tämä on lempikuvani. :)

Kisameininkiä, tässä ei meistä näy paljon muuta kuin korvat. 

Juoksijaruuna. 
Radalta tulossa, selvästi tyytyväisenä itseensä. :)
Juoksun jälkeen Nipa pääsi pesulle ja sitten traileriin kotimatkalle. Nipan kanssa toimiminen on kyllä niin helppoa, kun se ei turhia hötkyile ja sille käy kaikki. Välillä on kieltämättä käynyt mielessä, että miksiköhän mä oikein olenkaan vuosia painiskellut suomenhevostammojen kanssa, kun tämmöisen lämppäriruunan kanssa kaikki on niin helppoa. :D Mutta ei tässä nyt olla suomenhevosistakaan luopumassa, pitäähän sitä ihmisen elämässä jotain haastettakin olla!

Ja tokihan tässä on vielä työtä edessä, ennen kuin Nipan kanssa ollana valmiita starttiin tai edes koelähtöön. Mutta askelta lähempänä sitä taas ollaan. 

Tyytyväinen ruuna kotiin lähdössä. 

Luolahevosesta cityhevoseksi

Onnenhevoset Oy:n yritystoiminnassa toimitusjohtajan ja hevostensa toimenkuvaan kuuluu aika-ajoin pukeutuminen milloin minkäkin teeman mukai...